On se välillä jännää katsoa miten joku voi kääntää niinkin helposti selkänsä jollekkin asialle, lupaukselle tai tehdylle sopimukselle. Hmh.
Onhan se totta että kun sen kokee, että puukko hinataan jostain selkään, on se myös itse helpompi täräyttää jonkun muun selkään, muttei se sitä sano, etteikö se yhä sattuisi itseenkin. Kirveleviä paikkaamattomia haavoja.
Huokaus tuulessa. Taaskin vähän sellainen olo etten tiedä mistä kirjoittaa. Olen lähinnä ajatellut samoja kuin nyt parina viikkona muutenkin. En ole liikkunut eteenpäin, pää hyrrää tyhjää.
Toivottavasti JOTAIN ilmaantuu pian, sillä tämä toimettomuus alkaa tuskastuttaa tavalla jota ei oikein voi käsittää. Armoton tekemisentarve yltyy kokoajan. Jotain pitäisi tehdä, ihan vaan jotain.
Siltikin vaikka jotain näpertää, se ei ole tarpeeksi. Mikä tähän kyltymättömään nälkään sitten auttaisi. Syöminen ja nukkuminen eivät tunnu enään niin tarpeellisilta, oikeastaan ne unohtuvat.
Koulu on yhtä harmaata puuta, kun sitäkään ei oikeastaan jaksaisi ja sitä vaan tuntuu kuuntelevan tunneilla enemmänkin musiikkia kuin opetusta ja rustaavansa paperiin piirroksia opintotekstin sijaan. Mikä vaivaa ?
Keskittymiskyky nolla.
