Ei kunniaa oo siin mitä teen.
Vaan mun täytyy elää näin.
Joku aamu voi herää siihen,
ei enää arvosta itseään.
Naamaan todellisuus isketään,
ei saa itkeä vaikka on kitkerää.
Mä oon vaan ihan myyty. Tänään tajunnu kuin onnellinen oon pitkäst aikaa ja kui hyvin mun asiat on verrattuna joihinki joilla asiat oikeesti on huonosti. Mullon koti, kaksikin, kolmekin. Mul on vaatteita ja ruokaa. Mullon ihana miekkonen joka arvostaa mua sellasen ku oon. Kerrankin.
Tää ikävä ja kaipuu on perseestä, mut silti, mul on vanhemmat, sisaruksia, kavereita ja elämä. Miten paljosta olisinkin jääny paitsi jos olisin elämäni jo lopettanu.
Miten voikaan olla että jotkut ihmiset vaan saa toiset ihan sekaisin ja hurahtamaan niihin. Aleksi on sellane. Mä olin jo ekasta tapaamisesta ihan myyty ja oon kyllä vieläkin, tulis jo mokoma kotiin. Haluun kainaloon, viereen, lämpöön ja turvaan.
