Tänään herännyt monelaisia ajatuksia ja tuntemuksia, tostesin, etten taidakkaan olla niin yksin kuin aluks ajattelin..
Tänään taas pääni sisälle kurkistin ja kävin paljon läpi menneitä, lueskelin vanhoja blogimerkintöjä ja huokailin syvään. Että joskus osaakin tajuta myöhässä olevansa täysi idiootti tietyissä asioissa, suurimmassa osassa itseasiassa. Varmastikkin moni lukija on tullut siihen lopputulokseen, että tämä kirjoittaja on päästään sekaisin ja perus emohahmo jolla ei ole muuta elämää kuin huomion hakuisuus.
Ehkä se on osa elämää, tiesittekö ? Joskus vaan ei halua olla yksin ja sitä purkaa niitä tyhmimpiä, tuhmimpia, ääliöimpiä ajatuksiaan maailmalle ajattelematta sillähetkellä että siitäkin vain tipahtelee paskaa niskaan. Nytkun tarkemmin miettii niin ei se tässä ihmetytä. Onhan tässä jos jonkinlaista koettu ja tullaan vielä kokemaan.
Nytkin on niin paljon mietittävää, stressaa niin pirusti eikä mitään jaksaisi todellakaan tehdä tai saada aikaan, tuntuu kun voisi vaan ottaa irti arjesta ja kadota vaikka ulkomaille hetkeksi miettimään syntyjä syvempiä, rauhottumaan ja olemaan hetken. Toisaalta, ei se parantaisi asioita jotka täällä päässä kuitenkin kasaantuisivat isoon läjään ja kun se taakka jälleen hartioille lankeaisi, saattaisi se murskata alleen.
Jos nyt eläisi vaikka päivä kerrallaan ja katsoisi mitä maailma haluaa seuraavana päivänä aina näyttää. Jotkin päivät kauniita, jotkin vähän vähemmän. On päiviä kun itkettää, on päiviä kun naurattaa ja on päiviä jolloin on vaan turta kaikelle.
Tämä päivä on niitä päiviä kun ollaan turran olon, ahdistuksen sekä surullisuuden maisemissa, tosin pienellä hauskuuden säväyksellä, sillä mikäs sen parempi kuin jutella vanhojen vaanhojen kavereiden ja ystävien kanssa asioista, joita pitkään aikaan ei ole muisteltukkaan. Tänään ainakin se tuntui hyvältä.
Lisäksi on kiva kohdata uusia tuttavuuksia, jälleen on löytynyt seuraani ihminen joka tietää osan asioista joita käyn läpi ja on kokenut ne itse ja käy niitä tällä hetkellä läpi omassa taistossaan. Nostan hattua kaikille samaistujille, ollaan me ihmiset tymiä, lasikoja, saamattomia, mutta todella moni meistä on hyvin vahvaa porukkaa. Ei kellään ole helppo elämä, vaikka niin luulisi. Ei se rikkaalla välttämättä ole yhtään sen hauskempaa vaikka onkin kaiken maailman hilavitkuttimia ja rahaa kuin roskaa, sillä silloinhan se on roskaa jos saa kaiken mitä haluaa, elämä menettää merkityksensä. Ei mitään minkä puolesta taistella ...
Taas sitä huomaa valvovansa ja kirjoittavansa kun ei osaa nukkua ennen kuin jonnekkin purkaa ajatuksiaan. Tämä ei ole ehkä paikoista parhain, mutta onpahan paikka kumminkin. Lukijoilleni nostan hattua, sillä tässä ihmisessä joka täällä näpyttää on paljon kestämistä paheineen ja vikoineen, mutta nostan myös hattua niille jotka minusta jotain hyvää osaavat löytää tai sattuvat sitä huomaamaan.
Nyt pitkästä aikaa asiat tuntuu menevän parempaan suuntaan. Jälleen on yksi päivä täynnä taistoa käyty läpi ja voitettu, kohta pää tyynyyn ja katsomaan unikuvia joiden jälkeen saa jälleen taistella jonkin puolesta. Jonkin puolesta mihin uskoo. Minä henkilökohtaisesti uskon parempaan elämään jonka saavuttaa oikeita päätöksiä tekemällä. Toivon vain tekeväni oikeita päätöksiä, vaikka välillä onkin niin ettei ole oikeaa tai väärää, on tehtävä valintoja joista jokaisella on omat seuraamuksensa.
Nyt eniten mieltä painaa ikävä. Aleksin majaillessa Espanjan lämmössä, on olo ollut hiukan enemmänkin kuin hiukan apea ja ahdistunut. Tuntuu että tuki ja turva on taas hävinnyt, vaikka tiedän että Aleksikin tulee palaamaan takaisin pian, ei 10 päivää ole niin paha. Tai no minulle on.
Seuraavana tuleekin sitten kouluasiat, jotka on taas pitänyt mennä heittämään läskiksi, nyt vaan totesin että pakko se on ottaa itseä niskasta kiinni ja oikeasti kerrankin hoitaa asiat niinkuin kuuluu. Ilman koulutusta ei oikeastaan tulevasta voi olla varma, eikä välttämättä koulutuksellakaan, mutta varmempihan se on kun sellaisen itselleen hoitaa, enkä todellakaan aijo luovuttaa tällä kertaa. Liian monta kertää on lyöty hanskat tiskiin ja pyyhe kehään. Enää se ei toistu.
Jälleen mietin mistä näitä sanoja vaan tipahtelee paikalleen, mutta ehkä niitten pitää vaan antaa tulla ulos. Joskushan ne on kuitenkin käytävä läpi.
